Kehitysyhteistyötä Ugandassa
Ulkoasianministeriön rahoittamassa Women’s empowering Radio –hankkeessa kehitetään ja vakiinnutetaan ugandalaisen MAMA FM -radion toimintaa.
|
Radio Robin Hoodin ja MAMA FM:n kolmivuotinen hanke alkoi maaliskuussaa 2009. Hankeessa MAMA FM:n vanhentunutta lähetystekniikkaa uusitaan ja järjestetään koulutusta Ugandan maaseudun vähäosaisille naisille heidän oikeuksistaan. Kampalan keskustaan perustetaan pieni tiedotustoimisto radioaseman tunnettavuuden ja varainhankinnan tehostamiseksi. Maaseudulla toimivien MAMA FM:n kuuntelijaklubien käyttöön hankitaan kovaäänisiä ja radiovastaanottimia, näin radioaseman lähetyksiä voidaan kylissä kokoontua kuuntelemaan yhdessä. MAMA FM aloitti lähetykset vuonna 2001. Aseman kuuluvuusalue on 400 kilometrin säde Kampalasta. Radioasemalla on 2 miljoonaa kuuntelijaa ja se lähettää ohjelmia englannin ja swahilin lisäksi useilla paikallisilla kielillä, mm. lugandaksi. Radio on Ugandan oloissa erinomainen tiedotusväline, sillä se tavoittaa myös lukutaidottomat. Pienikokoisena sitä kannetaan mukana mm. peltotöissä ja markkinoilla. MAMA FM on Afrikan ensimmäinen naisten perustama radioasema.Se sijaitsee 8 kilometriä Ugandan pääkaupungin Kampalan keskustasta, Kisaasin alueella. Radioaseman perusti Ugandan naistoimittajien yhdistys Uganda Media Women´s Association UMWA. MAMA FM haluaa edistää erityisesti naisten asemaa ja välittää myös muille syrjäytyneille ryhmille suunnattua informaatiota. Radioasema kannustaa kuuntelijoita osallistumaan radiolähetyksiin ja siten vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Radioaseman puhelinkontaktiohjelmat ovat hyvin suosittuja. ”Kun ihmiset puhuvat paljon, hallituskin alkaa toimia”, sanoo MAMA FM:n toiminnanjohtaja Margaret Sentamu-Masagazi. ”Ja jos Ugandassa haluaa edistää asioita, ensin pitää saada miehet vakuuttuneeksi, saada miehet mukaan samaan veneeseen”. MAMA FM:llä on vain muutama palkattu työntekijä ja kolmisenkymmentä vapaaehtoistoimittajaa. Radioasemalla on oma keittiö ja se tarjoaa päivittäin kaikille radiossa työskenteleville lämpimän aterian. Usein radioaseman kouluttamat vapaahtoistoimittajat saavat kuitenkin palkattua työtä muista radioista. Näin MAMA FM ei pääse hyötymään täysin kouluttamastaan henkilökunnasta ja radioaseman toimintaa on vaikea kehittää pitemmällä tähtäimellä. Tutustu MAMA FM -radioasemaan videon välityksellä. |
|
Kuulokuvia Ugandasta
-
Mama FM:n toimittajat kertovat työstään ja itsestään
-

Justine Nakymya on radion naispuolinen teknikko. Hänen lisäkseen Ugandan radioissa työskentelle vain muutama muu naisteknikko. Justine tuntee olevansa etuoikeiutettu saadessaan työskennellä naiselle niin harvinaisessa ammatissa.
-

Lydia Mutenga on Ugandan Kampalassa sijaitsevan radioasema Mama FM:n hallinnollinen sihteeri. Hän on työskennellyt Mama FM:ssä alusta asti. Lydia tietää kaiken radiosta ja mitä siellä tehdään. Hänen tehtävänään on myös harjoittelijoiden koulutus. Lydia on aseman toiminnanjohtajan oikea käsi. Hän voisi kuvitella työskentelevänsä muualla, mutta radiosta on tullut osa häntä itseään. Lydia on 20-vuotiaan yliopistossa opiskelevan tyttären yksinhuoltaja.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-

Rebecca Birungi on työskennellyt Mama FM:ssä viisi vuotta. Hän työskenteli aiemmin Ugandan valtiollisessa radiossa. Hänellä on toimittajan tutkinto Makareren yliopistosta. Rebecca on ollut vuoden Nepalissa toimittajavaihdossa. Hänen mielestään Mama FM:n saavutus on ollut äänen antaminen naisille ja heikoimmille ryhmille. Nyt naiset ymmärtävät sen, ettei pahoinpitely ole normaalia ja he osaavat perätä muutenkin oikeuksiaan.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-

Jane Nakoundwu Matowu on uutistiskin vastaava toimittaja. Jane valitsee ja editoi uutisia. Hän on ennen Mama FM.ää työskennellyt toimittajana monessa eri paikassa, lähinnä eri lehdissä. Näiden joukossa on ollut suuri sanomalehti New Vision. Jane on ollut toimittajavaihdossa Sambiassa. Lapsena hänen unelma-ammattinsa oli tv:n uutisankkuri.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Brenda Namaganda on nuori uutistoimittaja. Hän viihtyy hyvin radiossa, mutta kokee pitkät työmatkat hankalina. Brenda asuu Entebbessä ja päivittäin matkoihin menee 4 tuntia. Hän on kiinnostunut politiikasta ja aikoo pyrkiä parlamenttiin.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Joan on radiossa harjoittelijana. Hänen pääasiallinen tehtävänsä on uusien rahoitushakemusten teko. Hän opiskelee etikkaa yliopistossa ja haluaisi jatkaa työskentelyä ihmisoikeusasioiden parissa.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-

Charles Kabanda on yksi Ugandalaisen radion MAMA-FM:n miespuolisista tuottajista ja juontajista. Hän työskentelee myös muissa projektitehtävissä. Hänellä on kaksi omaa viikottaista ohjelmaa radiossa. Näyttelemistä harrastava Charles on naimisissa ja kahden pojan isä.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Uutistoimittajana työskentelevän Gitasin Basamin ystävät ihmettelevät miksi nuori mies työskentelee naisiin keskittyvässä radiossa. Hän on poikamies, joka esiintyy usein laulajana. Hän tekee myös omia lauluja.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Miharat on tullut radioon toimittajavaihtoon. Hän on etiopialainen toimittaja, ja kotoisin Addis Adebasta. Kotimaassaan hän on työskennellyt sanomalehden varapäätoimittajana. Hän viihtyy Mama FM:ssä ja pitää sen toimintaa hyvin ammattimaisena.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Annette Muwenga Najjemba tuottaa ja toimittaa ohjelmia radioon. Hänellä on oma ajankohtaisohjelma yhdessä työkaverinsa kanssa. Annette toimittaa itse Love Notes- ohjelmaa, jossa puhutaan rakkaudesta, annetaan neuvoja ja saatetaan pareja yhteen. Työnsä ulkopuolella hän on ollut mukana tuottamassa ja markkinoimassa myös ugandalaisia elokuvia. Annette tekee käsikirjoituksia eri aiheista ja hänen haaveenaan on ohjata oma elokuva.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-

Rebecca Birungi radioasema MAMA-FM:stä kertoo millaista ugandalaisen naistoimittajan oli työskennellä Katmandussa Nepalissa. Hän vertailee myös naisten asemaa näissä maissa.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Marita Sörby on norjalainen tiedotusopin opiskelija, joka on toimittajana Mama FM:ssä Fredskorpset-vaihto-ohjelman kautta. Hän kertoo työstään ja elämästään Ugandassa, jossa viihtyy erinomaisesti.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
MAMA-FM:n haasteet ja radio-ohjelmat
-

MAMA-FM:n toiminnajohtaja Margaret Sentamu Masagazi kertoo radioaseman haasteista.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-

Mama FM:ssä on monenlaisia radio-ohjelmia, vaikka lähes kaikissa tuodaan esiin naisnäkökulma.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Uganda
-
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Naisten asema Ugandassa ei ole kovin tasa-arvoinen, mutta tilanne alkaa vähitellen parantua.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Elämää ja työtä Ugandassa
-

Natalie McComb on uusiseelantilainen ratsastussafariyrittäjä Ugandassa. Monet varoittivat häntä ettei hevosten pito ilmaston ja sairauksien takia ole Ugandassa mahdollista. Hevoset ja yritys voivat kuitenkin hyvin. Hän raivasi tilan paikalta pois tiheää sademetsää. Tila sijaitsee uskomattoman kauniilla paikalla suoraan Bujagalin putousten yläpuolella Niilin rantapenkereellä. Natalie kertoo miten hän toteutti unelmansa.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Riitta Kujala aloitti uransa terveyskeskuslääkärinä Janakkalassa, mutta on nyt työskennellyt kehitysyhteistyötehtävissä Ugandassa yli 20 vuotta. Hän kertoo siitä, miten työ ja olosuhteet ovat maassa muuttuneet.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Caroline ja Agnes Kamya omistavat Ugandan parhaan tuotantoyhtiön. He ovat maan nuoria menestyviä ja kosmopoliittisia naisia. Sisarukset opiskelivat ulkomailla, mutta halusivat valmistuttuaan palata kotimaahansa. Heille sanottiin ettei tv-ja elokuvayhtiön pyörittäminen onnistu Ugandasta käsin, mutta naiset ovat todistaneet epäilykset vääriksi. Caroline on menestyvä elokuvaohjaaja, jonka filmejä on palkittu maailman arvostetuimmilla festivaaleilla. Hänen sisarensa Agnes on antropologian tohtori, joka huolehtii filmien käsikirjoittamisesta. Radio Robin Hood vieraili heidän Kampalan toimistossaan.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Alkuperäiskansa Batwat
-
Batwa Trail on uusi vastuullisen matkailun hanke lounaisessa Ugandassa. Batwat itse toimivat vaelluksen oppaina ja kertovat metsän merkityksestä heidän koko kulttuurilleen. Metsä on ollut heille yhtä aikaa koti, lääkeaitta, työkalupakki ja temppeli. Reitti kiemurtelee Muhavura- ja Gahinga-vuorten rinteillä vuoristosademetsässä.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Penninhah Zaninka on koordinaattori batwa-alkuperäiskansan omassa järjestössä. Hän edustaa batwoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Hän kertoo työnsä haasteista ja onnistumisista.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Alice Nyamihanda on poikkeuksellinen nuori nainen. Hän on ensimmäinen koskaan Ugandassa yliopistoon päässyt batwa. Ugandassa tämän alkuperäiskansan asema on todella kehno: he ovat köyhimmistä köyhimpiä ja muiden syrjimiä. Alice kertoo opiskelustaan, kansastaan ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. Hän on kotoisin Kanungusta, läheltä Bwindin kansallispuistoa, joka on ollut maailmanperintö listalla vuodesta 1994.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.
-
Henry Neza työskentelee koordinaattorina Ugandan batwojen UOBDU-järjestössä, joka sijaitsee luonaassa maan vuoristoalueella lähellä Kongon ja Ruandan rajoja. Henry saa työssään paljon kutsuja ulkomaille, mutta joutuu kiireen takia usein kieltäytymään. Henryn haaveena on jonain päivänä jättää UOBDU-toimisto Kisorossa kokonaan batwojen hoitoon. Henry kertoo työstään, batwojen tavoista ja Batwa Trail –vaelluksen synnystä. UOBDU:n toimisto kanavoi hankkeesta saatavat tulot Batwojen hyväksi.
Adobe Flash -soittimesi puuttuu tai on liian vanha. Tiedostoa ei voi soittaa.




