|
Esittelyssä ovat erilaiset maahanmuuttajien kanssa työtä tekevät viranomaistahot, ammattiyhdistysorganisaatiot ja kansalaisjärjestöt. Äänessä ovat myös maahanmuuttajat itse ja heidän yhteisönsä.
Ohjelmasarjan tuottamiseen on saatu tukea Euroopan sosiaalirahastolta.
|
Päivitetty: 28.12.2007 klo. 14:17
Maarian seurakunnan Muuttolinnut-ryhmäHaastateltavina diakonissa Pirkko Mesihää ja lähetyssihteeri Lauri Lehtinen.
Muuttolinnut-ryhmä on Maarian seurakunnan maahanmuuttajille ja kantaväestölle suunnattu ryhmä. Ryhmä kokoontuu joka toinen viikko Pallivahan seurakuntatalolla. Kokoontumisissa muu muassa keskustellaan, juodaan kahvia ja lauletaan virsiä. Lisäksi vietetään juhlia ja järjestetään retkiä. Ryhmän jäsenistä suurin osa on eläkeläisiä ja monet heistä ovat inkeriläisiä. Mukaan ovat kuitenkin tervetulleita kaikenikäiset maahanmuuttajat ja kantaväestöön kuuluvat.
Toimittaja: Emmi Pulli
 Kuuntele
Päivitetty: 17.12.2007 klo. 08:02
Suomen Pakolaisavun Järjestöhautomo-hankeHaastateltavana Järjestöhautomon aluevastaava Dlovan Muhammed
Suomen Pakolaisapu on perustettu vuonna 1965 ja alun perin se on toiminut ulkomailla, esimerkiksi pakolaisleireillä. Kotimaan toimintansa se aloitti 1990-luvulla. Pakolaisavun toimintamuotoihin kuuluvat Järjestöhautomo-hanke maahanmuuttajayhdistyksille, asumisviihtyvyyden lisäämiseen pyrkivä Kotilo-projekti ja maahanmuuttajien vertaistukitoiminta. Pakolaisapu tekee myös monikulttuurisuuskasvatusta, jolla pyritään vaikuttamaan kantaväestön asenteisiin.
Järjestöhautomo-hankkeen tavoitteena on vahvistaa maahanmuuttajayhdistysten osaamista siten, että ne voivat toimia entistä aktiivisemmin. Järjestöhautomo tarjoaa pakolais- ja maahanmuuttajayhdistyksille tukea yhdistystoiminnassa, projektihallinnoinnissa sekä talouteen liittyvissä kysymyksissä.
Lisätietoja Suomen Pakolaisavusta ja Järjestöhautomo-hankkeesta voi lukea nettisivuilta www.pakolaisapu.fi.
Toimittaja: Emmi Pulli
 Kuuntele
Päivitetty: 12.12.2007 klo. 09:28
Tulevaisuudessa vapautuu uusia työpaikkojaVenäjänkielinen ohjelma
Minkälainen työtilanne venäjänkielisillä maahanmuuttajilla on ?
Minkälaisia ongelmia työhakijat kohtaavat?
Minkälainen työllisyystilanne tulevaisuudessa on?
Kysymyksiin vastaa työvoimatoimiston neuvottelija Marina Piontek.
Радиопередача на русском языкеВ будущем освободятся новые рабочие места.
Каково положение русскоязычных переселенцев на бирже труда?
Какие трудности встречаются при поиске работы?
Что ждёт в будущем русскоязычных безработных?
На вопросы отвечает консультант по делам трудоустройства
Марина Пионтек
Toimittaja: Svetlana Mironova
 Kuuntele
Päivitetty: 10.12.2007 klo. 12:52
Sylvi-projektiHaastateltavana projektityöntekijä Maria Serrano.
NNKY-liiton Sylvi-projektin tarkoituksena on luoda uutta toimintaa, johon maahanmuuttajat ja kantaväestö voivat osallistua tasavertaisina. Turussa toimintaan kuuluvat äiti-lapsikerho, tyttökerho sekä monikulttuurinen naisten foorumi. Toiminta on suunnattu sekä maahanmuuttajille että kantaväestölle, ja sen tärkeimpiä sanoja ovat tasavertaisuus ja ystävyys.
Maria Serrano kertoo, että maahanmuuttajilla ja heidän lapsillaan on monenlaisia ongelmia. Usein ongelmat liittyvät siihen, että lapset osaavat suomea vanhempiaan paremmin tai siihen, että lapsella on erilaiset säännöt kotona ja kodin ulkopuolella. Maahanmuuttajille järjestettävässä toiminnassa pitäisikin hänen mielestään huomioida paremmin perhe kokonaisuutena.
Toimittaja: Emmi Pulli
 Kuuntele
Päivitetty: 03.12.2007 klo. 12:17
Turun kurdiyhdistysHaastateltavana naisasioiden vastaava Kwestan Homil
Turun kurdiyhdistys on perustettu vuonna 1995 ja siihen kuuluu nelisenkymmentä jäsentä. Yhdistys järjestää muun muassa juhlia ja lasten ja nuorten toimintaa. Toiminnan tavoitteena on ylläpitää kurdien omaa kulttuuria. Tulevaisuudessa yhdistyksessä suunnitellaan erityisesti lasten ja naisten toiminnan kehittämistä.
Kwestan Homilin mielestä maahanmuuttajilla on hyvät mahdollisuudet opiskella Suomessa. Opiskelu on mahdollista myös naisille, sillä päivähoito on hyvin järjestetty. Yhtenä maahanmuuttajien elämän suurimmista haasteista Suomessa Kwestan Homil pitää työnsaantia. Tämä ongelma koskettaa niin naisia kuin miehiäkin.
Toimittaja: Emmi Pulli
 Kuuntele
Päivitetty: 26.11.2007 klo. 10:10
Palvelualojen ammattiliitto PAM ja maahanmuuttajatHaastateltavana toimitsija Sinikka Koro
Palvelualojen ammattiliitto PAMissa on yhteensä noin 3 000 maahanmuuttajajäsentä, jotka puhuvat äidinkielenään jotain muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. Varsinais-Suomen alueella PAMin maahanmuuttajajäseniä on noin 200. PAM tarjoaa maahanmuuttajille samoja palveluita kuin kantaväestöllekin, ja kehitteillä on myös erityisesti maahanmuuttajille suunnattuja palveluita.
Useimmiten maahanmuuttaja tulee kysymään neuvoa PAMista palkkaukseen liittyvissä asioissa. Jotkut yrittäjät käyttävät hyväkseen maahanmuuttajien tietämättömyyttä suomalaisen työelämän pelisäännöistä. Sinikka Koro kertoo, että hyväksikäyttö on palvelualoilla yleistä. Tätä varten maahanmuuttajien olisikin saatava lisää tietoa suomalaisesta työelämästä ja ammattiliittojen toiminnasta.
Toimittaja: Emmi Pulli
 Kuuntele
Päivitetty: 21.11.2007 klo. 09:14
Maahanmuuttajat tutustumassa Wäinö Aaltosen taidemuseoonTurun kansainvälinen kohtauspaikka järjesti maahanmuuttajaryhmille tutustumiskäynnin Wäinö Aaltosen taidemuseoon. Kansainvälisen kohtauspaikan toiminnanjohtaja Kirsi Linnamäki kertoo huomanneensa, että kulttuuri ja taide ovat hyviä tapoja opettaa asioita. Tällaisella tutustumiskäynnillä maahanmuuttajat saavat uusia kokemuksia, oppivat kaupungista, oppivat ymmärtämään suomalaista yhteiskuntaa.
Sha, Leon, Vadim ja Prensin kertoivat tutustumiskäynnin museoon olleen hauska ja kiinnostava. ”Se oli tosi mielenkiintoinen”, kertoi kansainvälisen kohtauspaikan suomen kielen kurssin opiskelija Edina.
Museonlehtori Satu Reenikka kertoo, että museossa käynti tutustuttaa maahanmuuttajia suomalaiseen kulttuuriin taiteilijan näkökulmasta.
Toimittaja: Svetlana Mironova
 Kuuntele
Päivitetty: 19.11.2007 klo. 08:46
Pauline NgaraPauline Ngara tuli Suomeen Keniasta opiskelemaan 17 vuotta sitten. Hän meni naimisiin suomalaisen kanssa ja perusti perheen. Hän on opiskellut Suomessa eri aloja, esimerkiksi yrittäjyyttä ja hotelli- ja ravintola-alaa. Paulinella on opiskelupaikoista hyviä kokemuksia. Enimmäkseen hän on opiskellut kantaväestön kanssa, eikä mitään ongelmia ole ollut.
Suomessa Pauline on tehnyt monenlaisia töitä, kuten tehdastyötä ja keittiöapulaisen ja toimistoapulaisen töitä. Paulinella ei ole koskaan ole ollut vaikeuksia saada Suomesta työpaikkaa. Hän on mennyt aina paikan päälle kysymään töitä ja kannustaa kaikkia muitakin työtä hakevia maahanmuuttajia toimimaan niin.
Toimittaja: Emmi Pulli
 Kuuntele
Päivitetty: 13.11.2007 klo. 08:18
W46-kerhoVuoden 2005 alussa Turun laivamoottoritehdas Wärtsilä lopetti tuotannon Turussa. Yli 400 ihmistä jäi työttömäksi. Irtisanotut työntekijät perustivat W46-kerhon.
W46-kerhon jäsenet Erkki Haapaniemi, Samuli Vienonen ja Tarmo Moisio kertovat kerhosta, omasta elämästä ja tulevaisuuden suunnitelmistaan.
Toimittaja: Svetlana Mironova
 Kuuntele
Päivitetty: 12.11.2007 klo. 12:21
Jalkapallojoukkue FC BosnaHaastateltavina joukkueen kapteeni ja sihteeri Elvedin Fiso ja pelaaja Elvis Bacic
FC Bosna on turkulainen vuonna 2002 perustettu jalkapallojoukkue, joka kuuluu Suomi-Bosnia-seuraan. Se on pelannut kuudennessa divisioonassa, mutta nousee ensi kaudeksi viidenteen divisioonaan. Tulevaisuudessa joukkueen tavoitteena on viidennessä divisioonassa pysyminen ja siitä ylöspäin eteneminen.
Elvedin Fison ja Elvis Bacicin mielestä urheilu voi auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan. Urheilun kautta saa uusia ystäviä, ja myös suomen kielen taito kehittyy urheilun ohessa. Elvis Bacic kertoo, että monet FC Bosnan pelaajista ovat saaneet töitä toistensa kautta ja
tällä hetkellä kaikki pelaajat ovat töissä, kun joukkueen aloittaessa vuonna 2002 melkein puolet joukkueen jäsenistä oli työttöminä.
Toimittaja: Emmi Pulli
 Kuuntele
|