Jarmo Wallenius

Löytöretkeilyä radiossa

Jarmo Wallenius alkoi tehdä Hiljainen myrsky -ohjelmaa vuonna 1995. Hän oli tehnyt aikaisemmin ohjelmaa paikallisradioon, ja siirtyi sitten Radio Robin Hoodiin.

Jarmo kuvailee ohjelmaansa seuraavasti:

– Ohjelmassa pyritään musiikin asialliseen kuvaamiseen, tarkastellaan ajankohtaisia ilmiöitä ja heijastellaan niitä menneisyyteen. Ohjelmassa välitetään myös tietoa erilaisista musiikkitapahtumista. Hiljaisessa myrskyssä soitettava musiikki on ajankohtaista, mutta Jarmo haluaa kuulijoiden tekevän myös löytöretkiä radioon.

– Kun nuorena poikana kuuntelin radiota, niin radio tuntui löytöretkeltä. Hyvistä ohjelmista saattoi löytää polkuja, joita ei ollut aikaisemmin tuntenut, muistelee Jarmo. Jarmo kokee ohjelmanteon olevan itsellensäkin löytöretkeilyä musiikin maailmaan.

– Ohjelmanteon takia tulee seurattua musiikkielämää tarkasti. Musiikkielämän seuraamisen lisäksi Jarmolla on myös muita syitä tehdä ohjelmaa.

– Itselleni on tärkeää myös vanha perinteinen suomalainen tiedonvälitys- ja valistustehtävä, joka näyttää tänä päivänä hiipuneen radiosta ja melkein kaikista muistakin tiedotusvälineistä, tiedemaailmaa aktiivisesti seuraava Jarmo mietiskelee. Ohjelmanteossa mielenkiintoisimmaksi hän kokee sellaisten kappaleiden ja artistien etsinnän, joihin ei ole aikaisemmin törmännyt. Internetistä on Jarmon mukaan nykyään helppo etsiä laajempaakin tietoa tällaisilta artisteista.

– Haasteellisinta on, että ohjelma etenisi juohevasti alusta loppuun asti. Sellaista ohjelmaa en ole omasta mielestäni vielä koskaan tehnyt.

X
You may login with either your assigned username or your e-mail address.
The password field is case sensitive.
Loading